keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Messuosasto


Saimme tehtäväksi suunnitella Taitaja 2015 -messuille ammattikoulumme messuosaston. Kohderyhmänä kasiluokkalaiset nuoret.

Suunnittelimme koko osaston ilmeen, osastolla olevien opojen vaatteet, jaettavat materiaalit jne.
Osaston ilmeessä tuli näkyä käsinpiirretty jälki jollakin tavoin. Sen tuli olla raikas, rohkea ja erilainen.

Tässä meidän tiimimme osaston planssi:

Ihmispalapelimäinen printti toistui vaatteissa ja jaettavassa materiaalissa.








Muotikuvaukset


Viime postauksessa kerroinkin tässä jaksossa tulevista muotikuvauksista.
Nyt kuvaukset ovat ohi ja parhaat kuvat on toimitettu asiakkaallemme Muotiperholle.

Muotiperho on Salolainen naistenvaateliike, joka myy nuorekkaita merkkivaatteita aikuiselle naiselle.Liike on toiminut Salossa vuodesta 1971 lähtien. Yrityksen omistaa tällä hetkellä Kristiina Lempiäinen, joka on liikkeen kolmas yrittäjä.

Muotikuvaukset järjestimme 2. Helmikuuta. Kuvauspaikkana Salon juna-asema.

Kuvausideanamme oli luoda kuviin "Odottava tunnelma" hyödyntäen esim. kehon asentoja, ympäristöä, rekvisiittaa jne. Naiset odottaisivat junaa asemalla.
Halusimme ottaa kuvia Muotiperhon vaatteista nuorten päällä. Vaatteita voi hyvin käyttää aikuisten lisäksi myös nuoret.  Malleiksi lähtivät opiskelijakaverit Nora ja Kaisa. Vanhemmaksi malliksi saimme Kaisan, joka oli aijemminkin ollut mallina Muotiperholla.

Kuvaukset menivät ihan nappiin ottaen huomioon aijemman kokemuksemme. Muotikuvausten järjestäminen oli ihan uusi juttu joten olihan se aika haastavaa yhtäkkiä hypätä kameran taakse kuvaamaan ja ohjaamaan malleja.
Kuvasimme pääasiassa ulkona aseman edessä, hyödyntäen luonnonvaloa. Nuoremmat mallit tanssahtelivat luontevasti ja vaihtoivat kehon asentoja.

Tykkäsin tosi paljon kuvaamisesta ja kuvausten ideoinnista! Tätä haluan tehdä lisää...
























sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Muotikuvaukset ja taustatutkimusta


Tässä jaksossa koulussa tehtävänämme on järjestää muotikuvaukset. Jokainen tiimi on hankkinut jonkin yrityksen asiakkaakseen ja tekee parhaillaan taustatöitä kuvauksien eteen. Mikä on kuvauksien idea? Miten kuva rakennetaan? Mitä kuvataan? Missä kuvataan?  Entä tarvitaanko kuvauksiin jotakin rekvisiittaa?

Tarkoitus on, että otetut kuvat tulisivat käyttöön esimerkiksi yrityksen nettisivuille, näyteikkunaan jne.

Meidän tiimi nappasi asiakkaakseen Salon kaupungilla pitkään toimineen Muotiperho -naisten vaateliikkeen. Ideanamme on kuvata "Salolaisia naisyrittäjiä Muotiperhon vaatteissa." Teemamme on tyylikäs arkipukeutuminen. 

Taustatyönä tutkimme miten hyvä kuva rakentuu. Katsoimme mm. Ylen dokumentin Voguen muotitoimittajista ja saimme tehtäväksi poimia kaksi toimittajaa ja tarkastella tarkemmin heidän tyyliään rakentaa valokuvia.

Tässä kaksi valitsemaani:

Polly Mellen





http://www.pinterest.com/pin/549720698241225708/




-------------------------------------------------


Tonne Goodman






sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Koulutehtävä: Ensivaikutelma, osaamisen tunnistaminen ja kritiikki

1. Ensivaikutelma - mistä se koostuu? 

Tarkkailemme toisiamme jatkuvasti kehon eri viestien kautta. Näiden avulla rakennamme päässämme ensivaikutelman tapaamastamme ihmisestä. 

Jo pienikin ele tai kehon asento viestittää meille ihmisestä. Sillä on merkitystä hymyilemmekö, miten katsomme toista silmiin ja puristammeko sitä kättä vai annammeko vain löysän käden < :DD

Esimerkiksi juuri tuo käden puristus on asia, johon kiinnitän usein huomiota. Jos tapaan uuden ihmisen ja hän antaa minulle vain löysän käden, saan hänestä heti kuvan että hän on laiskahko, ei asialleen omistautunut ja muutenkin vähän löysä, epärehellinen ja epävarma. Kun taas ihmisestä, joka puristaa kättä kunnolla, saan heti kuvan rehdistä, itsevarmasta ja asiallisesta tyypistä.

Ensivaikutelmaan vaikuttavia asioita:

> Kasvojen ilmeet, HYMY
> Kehon liikehdintä
> Katsekontakti
> Toisen ihmisen arvostus
> Reagointi
> Itsensä kantaminen
> Ajatusten heijastuminen, itsestä välittäminen, ITSEVARMUUS.
> Ulkonäkö >Tilanteeseen sopivat vaatteet ym.


----

2. Onko osaamisesi tunnistettavissa? Pohdi keinoja.

Minusta tämä on hankala kysymys. Tavallaan ymmärrän sen, mutta en kovin laaajasti osaa sitä lähteä pohtimaan.


Jos nyt puhutaan vaikka visualistin työn osaamisesta.
Osaamiseni näkyy varmasti eri osa-aluella tai sitä voidaan mitata eri tavoin.

Onko minulla visuaalista silmää? Entä tilanhahmottamiskykyä? Osaanko tehdä myyvän näyteikkunan?Olenko kartalla tämänhetkisistä ja tulevista trendeistä? Entä osaanko toimia tiimissä? Miten otan hienon kuvan pilkkopimeällä? Osaanko tehdä illustratorilla julisteen? 


Kai se on tunnistettavissa eri tavoin.
Osaamistani voi "tunnistaa" esimerkiksi blogin kautta ja
sitä voidaan mitata mm. näyttötöillä, missä pääsee näyttämään osaamisensa
.


Lisäksi tulee mieleen ITSEVARMUUS. Jos vaikuttaa epävarmalta esim. mennessään työhaastatteluun/ töitä tehdessään, voi haastattelijalle/työnantajalle syntyä kuva ettei tämä henkilö ehkä ole vielä pätevä tähän työhön. Osaaminen ja kokemus tuo varmuutta työhön ja tilanteisiin.

----


3. Kritiikin ja palautteen antaminen ja vastaanottaminen. Kritiikin rooli innovointia vaativissa ryhmätöissä.


Kritiikin antaminen ja vastaanottaminen ei aina ole helppoa.


>Paras keino antaa kritiikkiä on kertoa asiansa rakentavasti, kunnioittaen toisen "työtä". On tärkeää, että kohdistaa kritiikin selvästi asiaan eikä ihmiseen sekä ettei hyökkää toisen kimppuun.

> Kannattaa miettiä myös miten kritiikkiin suhtautuu. Kritiikissä ei usein ole kyse ihmisen loukkaamisesta ja taitojen ja työn lyttäämisestä vaan kyse on kehittämiskelpoisen asian ja mielipiteen esittämisestä.

>Kritiikkiä ei kuitenkaan aina tarvitse hyväksyä vaan siihen voi vastata puolustamalla ideaansa ja selittämällä/ avaamalla ideaa tarkemmin.

>Ensimmäinen reaktio kritiikkiin voi olla vihaistuminen, mutta kannattaa miettiä hetki ja hengittää syvään ennen kuin avaa suunsa.

>On tärkeää kuunnella toista, mutta myös kertoa oma mielipiteensä asiaan.

>Kritiikin antaminen on hyvin tärkeää ryhmätöissä. Kun annetaan toisille kritiikkiä, parhaillaan idea voi kehittyä eteenpäin ja kaikki oppivat jotakin.




Ohutlevy -yrityksen ilmeen uudistus

Kouluun palattuamme aloitimme heti uuden projektin kimpussa.
Ohutlevy-yritys pyysi meitä visualisteja ideoimaan ja tekemään suunnitelman yrityksen ilmeen ja tilojen uudistamiseksi. He toivoivat erityisesti parempia opasteita ja parannusta tilojen viihtyvyyteen. He halusivat nostaa myös yrityksen uskottavuutta asiakkaiden silmissä.

Saimme tietää projektin budjetin olevan jopa n. 10-30 tuhatta euroa. Kyse oli siis vähän suuremmasta projektista. Ideointiin ja suunnitelman tekoon meillä oli aikaa vain vajaat kolme viikkoa.

Meidät jaettiin kolmeen eri tiimiin. Meidän tiimi oli nimeltään POUPOU ja siihen kuuluivat Sini, Milla ja minä.

Tiimimme kävi ensin tutustumassa tiloihin ja mahdollisiin muutoskohteisiin. Mittailimme ja otimme valokuvia.

Sitten aloitimme villin ideoinnin. Katselimme inspiraatiota kirjoista, blogeista, pinterestistä ym. ja kokosimme ideoita yhteen. Idean valittuamme, lähdimme toteuttamaan sitä.

Käytimme suunnittelussa Illustrator -ohjelmaa.

Jaoimme tehtäviä tiimin kesken ja jokainen pääsi suunnittelemaan yhtä tai useampaa muutoskohdetta.

Suunnittelun lisäksi selvittelimme hintoja mm. maaleista, kylteistä, kalusteista ym. asioista, joita ideamme sisälsi. Näin saimme suunnitelman toteutuksen hinnan asiakkaalle.

Ideoista kokosimme kolme isoa planssia, jotka sitten esittelimme asiakkaalle keskiviikkona 17. joulukuuta.


Tässä meidän tiimin idea:

"Uusi uljas Stremet, persoonallinen, raikas ja mieleenpainuva. Ideassamme kirkas väri ohjaa asiakasta ja tuo tiloihin energiaa. Halusimme hyödyntää teidän omia materiaaleja ja osaamista sekä tuoda yrityksen tuotteen näkyville."








sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Viimeinen päivä

Työssäoppiminen on nyt ohitse ja huomenna olis tarkoitus palata koulun penkille ja Turkuun. Hassu ja haikea fiilis. Uudet kuviot taas edessä.

Kaksi työssäoppimista Fiskars homella ovat molemmat olleet huikeita kokemuksia.
Olen päässyt mukaan visualistinaisten mahti-porukkaan, tekemään mielenkiintoisia juttuja, haastamaan itseäni sekä oppimaan niin paljon!

Vikalla viikolla pääsin mukaan valmistelemaan vuoden 2015 syksyn/talven uutuustuotteiden esittelytilaisuutta, joka pidettiin Fiskarsin myyntinäyttelyssä. Lisäksi esittelin näyttötyöni ja järjestin somistevarastoa.

Viimeisenä päivänä pidimme palaveria Erottajan Kontoretissa. Annoimme toisille helmiä hyvistä asioista sekä joitakin kehittämiskohteita.





Pidettiin  myös mun läksiäisiä. Oli tosi kiva kuulla, että olin ollut suureksi avuksi ja minuun oltiin tyytyväisiä. Kävimme lounaalla pizzalla ja kiersimme muutamissa sisustusliikkeissä ja Iittalan pisteissä.
Iittala Esplanadilla pistäydyimme glögillä ja katsomassa hienoja kuusi -ikkunoita.

Kuusen muotoisia rakennelmia näkyy nyt kyllä ikkunoissa ja myymälöissä todella paljon..

Artekissa oli tälläinen yllättävä ikkuna:D Aika hauska..



Loppuillasta lähdimme vielä sovitulle "lasilliselle" Mikaelan kanssa. Oli kyllä mukavaa jutustella ja kiva päästä tanssimaan! Hauska päätös viikolle :)